Mikko (37) ja Monika (os. Häyrynen, 33) Lehtolan perhettä kohtasi Monika-äidin sairastuminen nopeasti etenevään syöpään. Monika oli sairaalahoidossa noin kolme viikkoa, kunnes nukkui pois maanantaina 25.8.2025. Monika lepää Oulujoen hautausmaalla.
Monikaa jäivät kaipaamaan aviomies sekä kuusi lasta — viisi poikaa, joista vanhin on 11-vuotias, ja pian vuoden täyttävä tytär — sekä runsas joukko läheisiä ja ystäviä.
Perhe on saanut jonkin verran yhteiskunnalta tukea, ja sitä pyritään saamaan myös jatkossa. Mikko on menetyksen ja uupumuksen vuoksi edelleen sairaslomalla. Kotitöitä ja lastenhoitoa on paljon, ja arjen tueksi on jouduttu hankkimaan myös palkattua apua. Lastenhoidon kustannuksia on kertynyt runsaasti, ja avun tarve jatkuu edelleen.
Mihin varat käytetään
Ensisijainen tarkoitus
Keräysvarojen ensisijainen tarkoitus on mahdollistaa ulkopuolisen avun hankinta arjen pyörittämiseen. Erityisesti lastenhoitoapua sekä lasten henkisen hyvinvoinnin tukipalveluja, kuten psykologista apua.
Rahasumma siirretään kokonaisuudessaan lyhentämättömänä perheen isälle Mikko Lehtolalle, jolla on paras käsitys perheen tarpeista ja mahdollisuus tehdä hankintoja hyvinvoinnin eteen, sekä huolehtia lastenhoidon kustannuksista.
Toissijainen tarkoitus
Keräysvarojen toissijainen tarkoitus on perheen lasten taloudellinen tukeminen ruoka-, vaate- ja harrastushankinnoilla. Myös tässä tapauksessa keräysvarat siirretään lyhentämättömänä Mikko Lehtolan tilille.
Osallistu keräykseen
Voit lahjoittaa haluamasi summan joko MobilePaylla tai tilisiirrolla. Muistathan lisätä viestin maksuun.
MobilePay
Klikkaa koodia suurentaaksesi
Tilisiirto
Yli 4 999 €:n kertalahjoituksesta on maksettava lahjavero. Muutoin keräyksen tuotto on verovapaata tuloa keräyksen kohteelle.
Keräyksen tiedot
Keräysnumero
RA/2026/359
Voimassaoloaika
13.3.2026 – 12.6.2026
Keräysalue
Koko Suomi
(Ahvenanmaata lukuun ottamatta)
Tavoitesumma
Enintään 10 000 €
Summan ylittyessä keräys keskeytetään.
Järjestäjät
- Henri Mäkelä — 050 467 1324
- Henrik Käräjäoja — 050 511 5415
- Elizabeth Käräjäoja — 050 300 2986
Keräykseen liittyvissä kysymyksissä ota yhteyttä järjestäjiin.